Usein kysyttyäYritys

Aloita suoraan parhaasta – tule kesätöihin sairaanhoitajaksi Mäntsälän Hoivamme-kotiin!

Tule meille kesäksi ja osoitamme, että hoivatyö on parasta mahdollista. Aloita urasi suoraan modernista suunnan näyttäjästä, rohkeasta, inhimillisestä ja erilaisesta. Aloita nopeasta ja energisestä ilman turhaa hierarkiaa.

Tule kesätöihin hoitajien omistamaan kotiin ikäihmisille. Etsimme uransa alussa olevia sairaanhoitajia tiimiimme kesäksi 2023.

Kaikki me olemme joskus aloittaneet – eikä aloittaminen lopu koskaan. Konkariemme rinnalla voit oppia uutta ja olla vaikuttamassa uuden hoivayrityksen toimintaan. Tule meille kesäksi, kehity, haasta ajatteluamme ja pidä hauskaa. Kerro, miten sinä hoitaisit!

Tehdään asiat uudella tavalla, yhdessä

Luonnollisesti saat palkan lisäksi hyvän tiimin, tukea ja fiksun perehdytyksen. Voit luottaa siihen, että tunnemme hoivatyön arjen läpikotaisin ja tiedämme, että sujuvaan arkeen tarvitaan muun muassa aikaa, kannustavaa johtamista ja kuuntelemista.

Vaikka tulevassa työyhteisössäsi on kokeneita ammattilaisia, ei ratkaisuja ole aina valmiina, sillä haluamme tehdä asiat uudella tavalla yhdessä. Asukkaamme elävät elämäänsä kuten kodeissa eletään – ilman tarkkoja aikatauluja tai vierailuaikoja. Kukin saa elää arkeaan, kuten hyvältä tuntuu.

Jos suhtaudut hoivatyöhön täysin sydämin, voit olla varma, että olet meillä omiesi joukossa.

Toivottavasti saamme sinut mukaan luomaan Suomen parasta hoivaa kesällä 2023!

Sairaanhoitajana Hoivamme-kodissa:

  • Työtehtäviisi kuuluu mm. asukkaiden perushoidosta, lääkehoidosta ja sairaanhoidosta huolehtiminen. Olet läsnä asukkaiden arjessa huolehtimalla heidän tarpeistaan ja toiveistaan. Perushoidon lisäksi osallistut lääkärin kierroille ja huolehdit niihin liittyvistä asioista. Toimit muun työryhmän tukena ja asiantuntijana asukkaiden terveydentilaan liittyvissä asioissa.
  • Saat kilpailukykyisen peruspalkan (yksityisen sosiaalipalvelualan TES, G24 + lisät)
  • Alan opiskelijan palkkaus määritellään erikseen (työkokemus, opintopisteet sekä työtehtävän luonne huomioiden)
  • Työ on määräaikainen kesätyö ja alkaa sopimuksen mukaan.

Sairaanhoitajan tehtävää varten sinulla tulee olla:

  • Työhön soveltuva tutkinto tai kaksi kolmasosaa (140 op) suoritettuna kyseiseen ammattiin johtavista opinnoista.
  • Työkokemus ikääntyneiden ja muistisairaiden hoivasta katsotaan eduksi
  • Hygieniapassi
  • Ensiapu 1 -koulutus
  • Halu tehdä töitä ratkaisukeskeisesti ja yhdessä tiimisi kanssa
  • Tartuntatautilain 48 §:n vaatima rokotussuoja koko työsuhteen voimassaoloajan

Hoivamme Mäntsälä

Mäntsälän Hoivamme-koti on 32-paikkainen ikäihmisille tarkoitettu ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, jonka olemme itse rakennuttaneet. Löydät sen osoitteesta Kaakkumäentie 6, 04600 Mäntsälä.

Hae pian!

Toivottavasti innostuit! Ole meihin rohkeasti yhteydessä tai lähetä suoraan avoin hakemus ansioluetteloineen hoivakodin johtajalle: sanna.korhonen@hoivamme.fi. Otsikoi hakemuksesi: Kesätyö: Sairaanhoitaja / Mäntsälä. Lisätietoja voit kysyä arkisin klo 8–16 välillä numerosta 040 350 5019.

Lähetä hakemus mahdollisimman pian tai vinkkaa paikasta kiinnostuneelle tutulle! Aloitamme työhaastattelut jo hakuajan puitteissa ja täytämme paikat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Tietoa työnantajasta

Hoivamme on uusi, kotimainen asumis- ja hoivapalvelualan yritys, joka on työntekijöidensä omistama. Yritys on perustettu luomaan modernimpaa, inhimillisempää ja mielekkäämpää arkea hoiva-alan ammattilaisille. Se on perusta hyvälle hoivalle. Avaamme lähiaikoina hoivakoteja ympäri Suomea.