Usein kysyttyäYritys

Aloita suoraan parhaasta – tule kesätöihin hoiva-avustajaksi Nurmijärven Hoivamme-kotiin!

Tule meille kesäksi ja osoitamme, että hoivatyö on parasta mahdollista. Aloita urasi suoraan modernista suunnannäyttäjästä, rohkeasta, inhimillisestä ja erilaisesta. Aloita nopeasta ja energisestä ilman turhaa hierarkiaa.

Tule kesätöihin hoitajien omistamaan kotiin ikäihmisille. Etsimme uransa alussa olevia hoiva-avustajia tiimiimme kesäksi 2023.

Kaikki me olemme joskus aloittaneet – eikä aloittaminen lopu koskaan. Konkariemme rinnalla voit oppia uutta ja olla vaikuttamassa uuden hoivayrityksen toimintaan. Tule meille kesäksi, kehity, haasta ajatteluamme ja pidä hauskaa. Kerro, miten sinä hoitaisit!

Tehdään asiat uudella tavalla, yhdessä

Luonnollisesti saat palkan lisäksi hyvän tiimin, tukea ja fiksun perehdytyksen. Voit luottaa siihen, että tunnemme hoivatyön arjen läpikotaisin ja tiedämme, että sujuvaan arkeen tarvitaan muun muassa aikaa, kannustavaa johtamista ja kuuntelemista. 

Vaikka tulevassa työyhteisössäsi on kokeneita ammattilaisia, ei ratkaisuja ole aina valmiina, sillä haluamme tehdä asiat uudella tavalla yhdessä. Asukkaamme elävät elämäänsä kuten kodeissa eletään – ilman tarkkoja aikatauluja tai vierailuaikoja. Kukin saa elää arkeaan, kuten hyvältä tuntuu.

Jos suhtaudut hoivatyöhön täysin sydämin, voit olla varma, että olet meillä omiesi joukossa.

Toivottavasti saamme sinut mukaan luomaan Suomen parasta hoivaa kesällä 2023!

Hoiva-avustajana Hoivamme-kodissa:

  • Olet toiminnan ytimessä ja luot tunnelmaa omalla olemuksellasi. Hoiva-avustajana olet  läsnä asukkaiden arjessa huolehtimalla heidän tarpeistaan ja toiveistaan. Näet missä sinua tarvitaan ja otat tilanteen haltuun ammattimaisesti ja innolla.
  • Saat peruspalkan (yksityisen sosiaalipalvelualan G16B + lisät)
  • Työ on määräaikainen kesätyö ja alkaa sopimuksen mukaan.

Hoiva-avustajan tehtävää varten sinulla tulee olla: 

  • Hoiva-avustajan koulutus tai vastaava määrä tehtävään soveltuvasta koulutuksesta 
  • Katsomme eduksi kokemuksen ikääntyneiden ja muistisairaiden hoivasta
  • Hygieniapassi
  • Halu tehdä töitä ratkaisukeskeisesti ja yhdessä tiimisi kanssa
  • Tartuntatautilain 48 §:n vaatima rokotussuoja koko työsuhteen voimassaoloajan

Hoivamme Nurmijärvi

Nurmijärven Hoivamme-koti on 42-paikkainen ympärivuorokautinen palveluasumisen yksikkö ikäihmisille, jonka olemme itse rakennuttaneet. Löydät sen osoitteesta Vehnäpellontie 6, 01900 Nurmijärvi.

Hae pian!

Toivottavasti innostuit! Ole meihin rohkeasti yhteydessä tai lähetä suoraan hakemus ansioluetteloineen 9.4.2023 mennessä hoivakodin johtajalle: niina.hellsten@hoivamme.fi.  

Otsikoi hakemuksesi: Kesätyö: Hoiva-avustaja / Nurmijärvi. Voit kysyä lisää: arkisin klo 8-16 numerosta 050 309 2766.

Lähetä hakemus mahdollisimman pian tai vinkkaa paikasta kiinnostuneelle tutulle! Aloitamme työhaastattelut jo hakuajan puitteissa ja täytämme paikat heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Tietoa työnantajasta 

Hoivamme on uusi, kotimainen asumis- ja hoivapalvelualan yritys, joka on työntekijöidensä omistama. Yritys on perustettu luomaan modernimpaa, inhimillisempää ja mielekkäämpää arkea hoiva-alan ammattilaisille. Se on perusta hyvälle hoivalle. Avaamme lähiaikoina hoivakoteja ympäri Suomea.