Usein kysyttyäYritysYhteystiedot

Toimitusjohtajan terveisiä

Kukkakimpun ihastelua Hoivamme Nurmijärven avajaispäivänä.

Avasimme ensimmäisen Hoivamme-kodin Mäntsälään vasta viime syksynä, ja nyt saimme jo nauttia avajaisista Nurmijärvellä. Seuraavana vuorossa Kuopio- ihan kohta. Myös Kellokoskelle ja Karkkilaan tulee hoitajien omistama koti ikäihmisille. Avaamme koteja vauhdilla ja hyvä niin!

Kun olimme yhdessä juhlimassa Nurmijärven kodin avajaisia, kävimme keskustelua uusien hoivammelaisten kanssa. Siinä katseen kiertäessä pitkin huonetta, katsoessani näitä meidän tähtiä silmiin tajusin taas: rakastan tätä kaikkea niin paljon.

Hoivakodin avaaminen on iso ruljanssi, johon lukuisat eri ihmiset käyttävät aikaa – siihen kuuluu välttämätöntä käytännön hommaa, isoja asioita ja pieniä yksityiskohtia, tärkeää paperityötä ja tietenkin myös kohtaamista. Siinäkin hoivammelaiset loistavat.

Muutto uuteen kotiin on ikäihmiselle iso ja kuormittavakin asia. Olen iloinen, että kaikilla paikkakunnilla asiakkaitamme ovat uudessa kodissa vastassa niin taitavat, empaattiset ja reippaalla asenteella varustetut ammattilaiset. Kaiken päälle nämä ammattilaiset uskaltavat muuttaa hoiva-alan pinttyneitä tapoja: tehdä yhdessä paremmin ja niin, että jokainen voi nauttia elämästään.

Ajattelen, että nyt tärkein tehtäväni johtajana on saada hoitajamme voimaan hyvin heti alusta lähtien. Tällä alalla se on erityisen tärkeää. Se näkyy jokaisessa kohtaamisessa asiakkaan kanssa, jos hoitaja kokee arvostusta ja voi itse hyvin. Teen kaikkeni, että hoivammelaisilla olisi hyvä olla.

Puoli vuotta yhteistä matkaa on nyt takana. Olemme nojanneet sekä pitkään kokemukseemme että oppineet nöyrinä paljon uutta. Rakennamme tyhjästä ihan tavallista, ihanaa arkea – ja samalla matkaamme liittyvien ihmisten kanssa uutta, modernia ja mielekästä hoiva-alaa. Julkinen ja nöyrä kiitos ihan kaikille hoivammelaisille! Tästä on hyvä jatkaa! ❤️

– Christina, toimitusjohtaja