Usein kysyttyäYritysYhteystiedot

Esittely, Mira Pajunen

On tullut aika esittäytyä. Olen Mira Pajunen, Hoivamme Oy:n ensimmäisen hoivakodin johtaja. Uuden yksikön perustaminen ja luominen on ollut itselleni pitkäaikainen unelma, ja olen kiitollinen mahdollisuudesta päästä toteuttamaan sitä Hoivamme Mäntsälässä; yhdessä henkilökunnan, asukkaiden ja omaisten kanssa. 

Itselleni on kertynyt jo pitkä työura terveyden- ja sosiaalihuollon parissa. Kattavin työkokemukseni tulee ikäihmisten palveluiden ja palliatiivisen hoidon ja saattohoidon parista, niin hoitotyön kuin johtamisenkin osalta. Saattohoitokodissa työskentelin yli 14 vuotta ja viimeisen 12 vuoden aikana olen työskennellyt ikäihmisten palveluissa kunnallisen hoivayksikön osastonhoitajana sekä yksityisen palvelutalon ja ryhmäkotien johtajana. 

Aikaisemmat työtehtäväni ovat opettaneet ja mahdollistaneet minulle ihmisten kokonaisvaltaisen kohtaamisen, ainutkertaisuuden huomioimisen ja elämänlaadun yksilöllisen tukemisen merkityksen. Ajattelen, että hoivatyössä oleellisin taito on asettua toisen ihmisen rinnalle tasavertaisena, arvostavasti ja yksilöllisyyttä kunnioittaen. Hoivatyö ei ole tehtäväkeskeistä asioiden suorittamista, vaan omannäköisen arjen ja elämän mahdollistamista rinnalla kulkien. Omaiset ja läheiset kuuluvat olennaisesti laadukkaan ja yksilöllisen hoivan kokonaisuuteen. 

Hoivamme Mäntsälän hoitotyön ja johtamisen visiot ovat korkealla. Jokainen osaaja on tärkeä osa onnistumisen mahdollistamisessa ja me arvostamme erilaisia vahvuuksia sekä osaamista. Jokainen saa olla omanlaisensa. Haluamme tehdä asiat toisin, yhdessä.

Hoivamme Mäntsälän rakennus- ja valmistelutyöt ovat jo viimeistelyvaiheessa. Lähipäivinä pääsemme kalustamaan sekä sisustamaan yksikköä asukkaille viihtyisäksi ja kodikkaaksi. Syyskuun alussa avaamme ovemme Hoivamme Mäntsälän yksikköön.

Elämme siis uuden ja jännittävän vaiheen kynnyksellä. Positiivisin ja innostunein mielin toivotan kaikki tervetulleiksi. Syyskuussa toivottavasti tavataan!